Suvikodissa vallitsi levollinen hiljaisuus. Vanhukset olivat asettuneet päivälevolle ja ainoina äänenlähteinä toimivat humiseva ilmastointi, kellojen tikitys ja juuri ja juuri kuultavissa oleva uutislähetys, jota kaksi hoitajaa seurasivat hiirenhiljaa, liikkumattomina kuin patsaat.
”Poliisi
ei kommentoi tapauksesta sen enempää. Tällä hetkellä tiedämme vain, että murha
on ollut poikkeuksellisen raaka ja tekijäksi epäillään samaa henkilöä, joka
murhasi nuoren lukiolaistytön viime helmikuussa Tampereen Härmälässä”, uutistenlukija kertoi vakava ilme kasvoillaan. Nuorempi hoitajista liikahti
vaivaantuneena sohvalla. Murhattu tyttö oli hänen entisen luokkalaisensa sisko.
”Mitä
luulet, onk..”, hän aloitti, mutta hänen vanhempi työtoverinsa keskeytti
lauseen ärtyneellä hyssyttelyllä. Nuori hoitaja käänsi katseensa osin
vastentahtoisesti takaisin uutislähetykseen.
”…liikkuu
huhuja, että Suomessa on liikkeellä sarjamurhaaja. Hämeen poliisipäällikkö
Harri Koskinen, mitä mieltä Te olette näistä huhuista? Onko niillä perää?”
naistoimittaja kysyi yhä edelleen vakavana. Kamera kääntyi kuvaamaan tuiman
näköistä keski-ikäistä miestä.
”Ei
ole mitään syytä alkaa lietsomaan turhaa paniikkia. Nämä tapot ovat
valitettavia yksittäistapauksia, joten..” Nuorempi naisista vilkaisi kelloa ja
huomasi kauhukseen, että hänen pitäisi olla jo kotimatkalla. Hän ponkaisi
kiireesti ylös, suoristi työtakkinsa helmaa ja ilmoitti aikeestaan lähteä
kotiin.
”Mihin
sulla noin kiire on?” vanhempi naisista kysyi ihmeissään.
”Mun
täytyy hakea Aku lentokentältä. Se ei vielä tiedä että tulen vastaan, koska
vaihdoin iltavuoroni aamuun Tenhon kanssa”, nainen vastasi hätäisesti vilkuillen
sohvalle, josko jotakin olisi pudonnut hänen takkinsa taskusta ja nyt aikeissa unohtua.
”Selvä,
alapas painua sitten. Viitsitkö vilkaista mitä asukkaille on ruuaksi? Teen
pitkän päivän ja ajattelin ottaa kuormasta sen kunniaksi”, vanhempi nainen
pyysi. Nuorempi naisista oli jo kiitänyt ilmoitustaululle asti, joten hän hädin
tuskin kuuli työtoverinsa pyynnön.
”Mitä
sä Ritva siellä huutelet?”
”Pinaattikeittoa
ja karjalanpiirakoita”, nuorempi huikkasi vähän turhankin lujaa ottaen
huomioon, että taulu sijaitsi aivan herkkäunisen Irman huoneen vieressä.
”Kiitos
ja heippa sitten Riina! Aja varovasti”, vanhempi nainen hyvästeli.
Riina ei Ritvan hyvästelyjä kuullut, niin lujaa hän oli juossut osaston ovilta ulos aulaan ja sieltä pukuhuoneille. Hän vaihtoi vaatteet niin nopeasti, ettei ollut varma menivätkö ne oikein päin, syöksyi ovista käytävään ja siitä suoraan ulos.
Riina ei Ritvan hyvästelyjä kuullut, niin lujaa hän oli juossut osaston ovilta ulos aulaan ja sieltä pukuhuoneille. Hän vaihtoi vaatteet niin nopeasti, ettei ollut varma menivätkö ne oikein päin, syöksyi ovista käytävään ja siitä suoraan ulos.
Riina
kiiti uhkarohkeasti parkkipaikan läpi vanhan Boransa ratin taakse. Hän vilkaisi
puhelintaan katsoakseen kelloa ja huomasi, että Aku oli laittanut Whatsapp-viestin.
”Hei muru, pomo oli vahingossa
varannut lennot väärään suuntaan (hitto mikä idiootti), joten jouduttiin ostaan
uudet liput. Oon jo kotona. Toivottavasti sulla on kiva iltavuoro<3”
Riina
tuijotti puhelinta aivan kuin ei ihan ymmärtäisi mitä viestissä lukee. Tovin
kuluttua hän naurahti ja huokaisi helpottuneena. Vaikka hänen huolellisesti
suunniteltu lentokenttäyllätyksensä epäonnistui, oli huojentavaa tietää, ettei
hänen tarvinnutkaan pitää aivan niin kovaa kiirettä. Sydän pomppaillen hän
lähti kaasuttamaan kohti kaupungin laidalla sijaitsevaa nuhjuista kerrostaloa,
jossa hän oli kaksi vuotta asunut poikaystävänsä kanssa.
Vihdoinkin, hän ajatteli avatessaan kömpelösti
rappukäytävän oven. Riina juoksi portaat ylös kolme rappusta kerrallaan, hissi
tuntui liian hitaalta vaihtoehdolta. Hän ei ollut nähnyt poikaystäväänsä
kuukauteen.
”Enää
yksi kerrosväli”, hän huohotti ääneen hikipisaroiden muodostuessa ohimoille ja
kiihdytti vauhtiaan.
Riina pysähtyi hetkeksi asunnon 12 oven eteen. Sisällä pauhasi musiikki niin lujaa,
että radio olisi varsin hyvin saattanut sijaita rappukäytävässä. Akun mielestä
musiikin kuuntelu ei ollut kuuntelua, jos volyyminappulat olivat yhtään
hiljaisemmalla kuin aivan täysillä.
Riina avasi oven ja huudahti iloisesti musiikin jylinän yli:
”Kotona
ollaan rak..” Hän lopetti kesken lauseen ja jäi suu auki tuijottamaan edessään
kaulailevaa parivaljakkoa. Maailmasta tuntui putoavan pohja. Veri valahti hänen
päässään niin, että hän meinasi pyörtyä. Hänen mielensä oli aivan tyhjä. Hän
pystyi vain tuijottamaan.
”Ei
kai me nyt uudestaan voida, justhan me tultiin pesulta!” ruskeatukkainen tyttö
kujerteli iloisesti samalla kun hänen kätensä vaeltelivat Akun selässä, niskassa,
hiuksissa, alushousujen alla…
”Totta
kai voidaan, mä oon ainakin ihan valmis. Sä oot niin kuuma”, Aku vastasi matalla,
seksikkäällä äänellä jolla hän puhui Riinalle kun he olivat yhdessä sängyssä.
Vasta siinä vaiheessa hänen raajansa heräsivät eloon.
”Kotona
ollaan rakas!” Riina karjahti musiikin yli ja puristi kätensä niin tiukasti
nyrkkiin, että kynnet puhkaisivat neljä pientä viiltohaavaa hänen molempiin
kämmeniinsä. Hänen silmänsä leiskuivat inhosta ja vihasta. Mikään ei olisi
tyydyttänyt häntä niin paljon, kuin repiä Akun typerä kitara seinältä ja
mäiskiä häntä kunnes kitara olisi pelkkää puunsyytä ja mies muusia.
Aluksi Aku luuli kuulevansa harhoja. Riinallahan
piti olla iltavuoro? Mitä hän nyt jo kotona tekisi? Sitten Janica tarttui hänen
käteensä vähän turhankin lujaa ja kysyi rauhallisella äänellä:
”Kuka
toi on?”
Aku
käänsi päänsä hitaasti tyttöystäväänsä kohti. Hän mietti kuumeisesti, miten
saisi tilanteen selitettyä parhain päin. Paljonkohan Riina oli kuullut? Pieni
ääni hänen päänsä sisällä ilmoitti, että nalkissa ollaan. Ei ollut mitään mitä Aku olisi voinut sanoa.
Häntä hävetti. Jessica oli pelkkä seksikäs idiootti jonka hän oli tavannut
lentokoneessa. Kuukauden ero tyttöystävästä oli saanut hänet himosta sekaisin,
kun Jessica oli alkanut kuiskia hänen korvaansa ja silitellyt hänen reittänsä matkan aikana.
Lyötynä
hän nosti katseensa ja kohtasi tyttöystävänsä vihasta leimuavat silmät.
”Mä
olen ihan hirveän pahoillani, ei tässä näin pitänyt käydä! Anteeksi rakas, älä
vihaa mua. Mä en tiennyt mitä olen tekemässä”, Aku sönkötti tuskaisena vaikka tiesi, ettei
siitä ollut hyötyä. Hänen selittelynsä sai Riinan pään totaalisesti napsahtamaan. Hän syöksyi karjuen kuin eläin Akun kimppuun ja löi häntä laukulla kaikkialle mihin ylti.
"SINÄ IDIOOTTI MUNA-AIVO! HIKINEN KIVES!! VITUN OKSETTAVA LIMANULJASKA KÄÄPIÖKULLI!"
"SINÄ IDIOOTTI MUNA-AIVO! HIKINEN KIVES!! VITUN OKSETTAVA LIMANULJASKA KÄÄPIÖKULLI!"
”MIKSI
SÄ TEIT TÄMÄN MULLE SENKIN KUSIPÄÄ PERSEREIKÄ!! ON SE NYT KUMMA ETTET PYSTYNYT PITÄMÄÄN KATKARAPUAS HOUSUISSA VIELÄ PARI TUNTIA VAAN PITI PÄÄSTÄ TUNKEMAAN SE
TUOLLAISEEN LUMPPUUN!” hän ärjyi ja hakkasi häntä aina vaan lujempaa haukkuen
häntä mitä mielikuvituksisimmilla sanoilla. Jessica kiljui kauhuissaan
vieressä.
”Lopeta
senkin hullu lehmä!” Aku huusi ja otti Riinaa lujasti ranteista kiinni. ”Oon
ihan hirveän pahoillani, mutta ei tälle enää mitään voi! Tehty mikä tehty! Samalla Jessica tökki Akua raivoissaan ja
tivasi, miksei hän kertonut tyttöystävästään.” Lopeta nyt sinäkin idiootti!”
Aku töksäytti Jessicalle, joka siirtyi vastentahtoisesti sivummalle itkua
pidätellen. Riina vaikutti jo hieman rauhoittuneemmalta, joten Aku uskalsi
päästää hänen käsistään irti.
”Sun
on parasta olla jossain hevonkuusessa huomenna kolmen aikaan. Mä tuun silloin
hakeen mun kamat pois enkä todellakaan halua nähdä sun kuvottavaa naamaas”,
Riina käski myrkyllisesti.
”Eikö
me nyt kuitenkin voitais vielä puhua tästä? Ei tää nyt tällain voi päättyä!
Miti nyt meidän kaikkia onnellisia hetkiä, haluatko sä muka noin vaan heittää
ne kaikki romukoppaan?” Aku kysyi paksulla äänellä. Riina ei ollut koskaan
nähnyt Akun itkevän, mutta nyt hänen silmäkulmistaan alkoi valua kyyneleitä.
Hänen pillityksensä ei saanut Riinaa heltymään tippaakaan.
”Ei
todellakaan. Sä oot mulle kuollut. Olisit miettinyt niitä onnellisia hetkiä
silloin kuin pokasit tuon horon sieltä lentokoneesta.” Hänen sanansa saivat
Jessicankin itkemään, mutta Riinaa ei kiinnostanut tippaakaan.
Hän kääntyi kannoillaan ja asteli ulos rappukäytävään ihmeellisen rauhallisena.
Ihanaa uus simstarina! Nyt on ollut jo pitkään tosi hiljaista ja melkein kaikki tarinat joita oon lukenut on piilotettu tai poistettu :(
VastaaPoistaVaikuttaa mielenkiintoselta. Tää on siis vähän niinkun salkkarit mutta simssillä? Hauska idea. Innolla oottelen jatkoa :D
Kiva että kirjotat suomen kielisillä hahmoilla, usein ihmiset laittaa ulkomaalasia nimiä joten tää hauskaa vaihtelua. Innolla jään seuraamaan!
Lämpimästi tervetuloa! Upeaa että joku näin nopeasti löysi tämän minun blogini. Juu huomasin itse kanssa että kaikki oli poistettu tai piilotettu :(
PoistaVähän sama idea joo kun salkkareissa, vaikka en olekaan kattonu salkkareita sen jälkeen kun siinä oli Mirot ja Oonat sun muut :D
Haha :D Täytyyhän sitä Suomi-nimiä käyttää kun kerran tapahtumat sijoittuu tänne. Mukavaa vaihtelua itellekkin kaikkien englantilaisten blogien jälkeen. Mietin kauan että kirjotanko puhekielellä vai kirjakielellä noi vuorosanat, mutta päädyin puhekieleen koska se tuntu luontevammalta.
Kerrassaan mahtavaa että sain jo seuraajan :) :) :)